tiistai 29. kesäkuuta 2010

Mökkeilyä


Lähdettiin töiden jälkeen ajamaan mökille päin ja perillä oltiin vasta kolmen aikaan yöllä, ajomatka kesti sen 7 tuntia pysähdyksineen. Juhannus siinä sitten tuli ja meni leppoisasti auringon paisteessa :) Olihan meillä Yhtä koirista vietiin Kajaaniin eläinlääkärille, lihasrevähdyshän sillä oli (onneksi ei vakavampaa) ja se selvisi kipulääkkeillä.

Tänään tehtiin veneretki Mulkku-saareen. Paisteltiin makkaraa ja paistateltiin auringossa ja ongittiin siinä sivussa.
Kohta saadaan itsekalastetuista kaloista herkku keittoa ja sen jälkeen lähdetään vielä katsastamaan Manamansalo (siitä lisää myöhemmin).

Sande

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Kerala Curry-Indian foOoOod!!






Nyt sitä ruokapostausta.Lähetään liikkeelle nyt sitten näistä ihanan nopeista ja simppeleistä ruuista. Eli tein Intialaista Kerala Curry valmismausteseos kanaruokaa.
1. Laitetaan Basmatiriisi tulille 10-15min
2.öljyä pannulle ja paistetaan kanasuikaleet kypsiksi, tällä kertaa käytin hunajamarinoituja suikaleita koska kaupassa ei ollut maustamatonta kanasuikaletta.
3.heitetään kypsien kanojen päälle Santa Maria-kerala curry mausteseos ja kookosmaito, sekoitetaan ja annetaan hautua hetken.
4.Naan-leipäpakettiin tehdään ilmareikiä ja laitetaan minuutiksi mikroon ja valmista on.
Nopeeta ja helppoo, sellasta pitää arkiruuan olla. Naan-leipä jäi nyt syömättä koska se oli mennyt vanhaksi??!?!? kannattaa kaupassa tsekata leipä näköjään kunnolla ettei osta vanhaa (aina ei onnistu). No ruoka oli hyvää ilman leipääkin.
<<Kokki 3 osallistuu ahkerasti :)

-Sande

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Testissä Joico K-Pak


Sain käsiini tänään Joicon K-Pak:in tuotteita.
Paketista löytyi:
*Shampoo vahingoittuneille hiuksille
*Hoitoaine vahingoittuneille hiuksille
*Deep-Penetrating Reconstructor vahingoittuneille hiuksille
*Liquid Reconstructor hennoille/vahingoittuneille hiuksille.

Tarkoitus on tehdä 4-step hoito.
Perushoito tehdään seuraavaan tapaan:
1.Pese hiukset Chelating Shampoolla, vaikutusaika 5min. Huuhtele ja pyyhekuivataan hiukset.
2.Hiuksen pintakerros suljetaan Cuticle Sealerilla, vaikutusaika 5min. Huuhtele ja pyyhekuivaa hiukset.
3.Hiuksiin levitetäänDeep Penetrating Reconstructor, vaikutusaika 5min. Huuhtele ja pyyhekuivaa hiukset.
**vaiheita 2 ja 3 voidaan toistaa kolme kertaa hiusten kunnosta riippuen.
4.Lopuksi levitetään Intense Hydrator, joka viimeistelee hoidon ja kosteuttaa hiuksen, vaikutusaika 5min. Huuhtele ja pyyhekuivaa.

Tein 4-Step hoidon saunan yhteydessä ja ainakin nyt vaalennetut ylikuivat hiukseni tuntuu tosi elastisilta ja kiiltäviltä. Kiinnostuin Joicosta kun kuulin että Deep-Penetrating Reconstructor hiustenhoitotuotteesta joka on jo (edustajan mukaan) 10v peräkkäin palkittu parhaana jälleenrakentavana hoitoaineena.
Sarja on sinäänsäkkin kiva että hoito sarjaa voi soveltaa, siitä löytyy Perushoito, Ennen värjäystä/permanenttia, Värinpoiston jälkeen, Värin/permanentin jälkeen.
Hoito vakuutti sen verran että saatan jopa ruveta tekemään näillä liiketyössä hoitoja.

-Sande

sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Solarium



Juuri kotiin saapuneena, ällöttävän solariumille haisevana ajattelin nostaa hieman asiaa tapetille. Itse "sairastin" jossain vaiheessa lievää tanoreksiaa jolloin solariumin käyttö oli jokaviikkoista. Halusin yksinkertaisesti olla kauniin ruskea ympäri vuoden, omalta osaltani tanoreksia oli kuitenkin vielä aika lievää ja sen loppumiseen ei tarvittu kuin yksi utelias/kauhistunut ihminen. Kävin uimahallissa kerran viikossa uimassa ja solariumissa, siinä vaiheessa kun ihoni väri oli mielestäni sopivan ruskea kysyi eräs iäkkäämpi nainen uimahallin pukuhuoneessa että "hui kauhia miten sinä olet noin ruskea?!" siinä vaiheessa huomasin valehtelevani ja vastasin juuri tulleeni Thaimaasta (siellähän en koskaan ole ollut). Pahin oli ehkä kun jatkoin valehtelua vastaamalla naisen jatkokysymyksiin "millaista siellä oli? kauanko sinne lentää? ym". Tämä auttoi minua tajuamaan että jos joudun puolustelemaan rusketustani niin se ei voi olla kovin luonnollinen.

Nyt muutaman vuoden vanhempana ja viisaampana käytän solariumia ainostaan kuuriluontoisena 2-3krt ennen kesää tai kesälomamatkaa, ja siinä koko vuoden käyttö. Olen nähnyt kuvia ja lukenut tutkimuksia solariumin haittavaikutuksista ja voin kertoa että ei ole kaunista luettavaa.
Nyt kuitenkin edessä häämöttää matka Espanjaan ja lähtöön on aikaa vajaa 3 viikkoa.

Pidän edelleen pienen päivetyksen ympärivuoden ihollani, käyn suihkurusketuksessa ja kotona käytän rusketusta ylläpitäviä rasvoja ja suihkeita. Voin sanoa että ihoni on paljon luonnollisempi ja voi paljon paremmin kuin silloin kun käytin ahkerasti solkkua.

-Sande

Readyyyyy..GO!


Nyt se sitten alkaa, aloitan sen pitkään mua mietityttäneen blogin kirjoittamisen.
Ensiksi ajattelin kertoa jotain itsestäni, olen parikymppinen yrittäjä Helsingistä. Blogia ajattelin kirjoittaa vastapainoksi vaativalle työlleni ja jonkun näköisenä itsensä tutkiskelu kanavana, älkää säikähtäkö tuota edeltävää tarkoitus on vain myöhemmin lukea kirjoittelujani ja nähdä hieman itseään "ulkopuolisin" silmin.

Tänään oli aivan ihana ilma. Aamusta haettiin koirille ruokaa ja mentiin koirapuistoon juoksentelemaan<3 sitten nopsasti kodinkautta minigolfia testailemaan tulos J:54 S:55! no pisteellä hävisin, ei paha. Kuvia tältä päivältä ei ole eikä ole lähimenneestäkään, joten odotellaan nätisti että kameran akut ovat ladanneet niin teen vaikka ruokapostauksen illalla kuvien kera :)

-Sande