
Juuri kotiin saapuneena, ällöttävän solariumille haisevana ajattelin nostaa hieman asiaa tapetille. Itse "sairastin" jossain vaiheessa lievää tanoreksiaa jolloin solariumin käyttö oli jokaviikkoista. Halusin yksinkertaisesti olla kauniin ruskea ympäri vuoden, omalta osaltani tanoreksia oli kuitenkin vielä aika lievää ja sen loppumiseen ei tarvittu kuin yksi utelias/kauhistunut ihminen. Kävin uimahallissa kerran viikossa uimassa ja solariumissa, siinä vaiheessa kun ihoni väri oli mielestäni sopivan ruskea kysyi eräs iäkkäämpi nainen uimahallin pukuhuoneessa että "hui kauhia miten sinä olet noin ruskea?!" siinä vaiheessa huomasin valehtelevani ja vastasin juuri tulleeni Thaimaasta (siellähän en koskaan ole ollut). Pahin oli ehkä kun jatkoin valehtelua vastaamalla naisen jatkokysymyksiin "millaista siellä oli? kauanko sinne lentää? ym". Tämä auttoi minua tajuamaan että jos joudun puolustelemaan rusketustani niin se ei voi olla kovin luonnollinen.

Nyt muutaman vuoden vanhempana ja viisaampana käytän solariumia ainostaan kuuriluontoisena 2-3krt ennen kesää tai kesälomamatkaa, ja siinä koko vuoden käyttö. Olen nähnyt kuvia ja lukenut tutkimuksia solariumin haittavaikutuksista ja voin kertoa että ei ole kaunista luettavaa.
Nyt kuitenkin edessä häämöttää matka Espanjaan ja lähtöön on aikaa vajaa 3 viikkoa.
Pidän edelleen pienen päivetyksen ympärivuoden ihollani, käyn suihkurusketuksessa ja kotona käytän rusketusta ylläpitäviä rasvoja ja suihkeita. Voin sanoa että ihoni on paljon luonnollisempi ja voi paljon paremmin kuin silloin kun käytin ahkerasti solkkua.
-Sande
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti